torstai 23. lokakuuta 2014

Kun näkee jotain erilailla

Tänä aamuna olen nähnyt kaksi asiaa vähän eri silmin. Kun olin saatellut pienemmät neitokaiset taksille, näin takaisintullessa siinä karhunjälkikohdassa, hämärässä valossa valkoista lumea vasten jotain tummaa... kuuma sävähdys kävi minussa ... ah, mikä helpotus, se olikin vain kataja! Joskus vuosia sitten koin samaa, kun luulin metsässä olevaa kaatunutta puuta karhuksi. Lapsena sitä näki pimeässä kaikenlaista mielikuvituksen luomaa, mutta nämä on sitten aikuisen mielikuvituksen tuotetta, jolla on pohjansa todellisuudessa.

---

Aivan toisenlainen juttu on tämä toinen. Luin tuolta Suomen Raamattuopiston sivulta taas sen päivän sanan. (Sen osoite on www.sro.fi/paivan-sana). Siinä oli jae, joka on kyllä hyvin tuttu, mutta senkin näin nyt eri tavalla.

Jae oli tämä: "Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen  sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon." Matt. 11:29)

 Olen jotenkin aiemmin mieltänyt tuon kohdan siten, että meidän pitäisi ottaa esimerkkiä ja olla samanlaisia: ottaa ikeemme, olla lempeitä ja nöyriä. Varmaan onkin näin, mutta näkökulmani oli nyt toinen. Ikeemme  ja yrittämisemme alla voimme katsoa häneen ja nähdä kuinka lempeä ja nöyrä hän on meitä kohtaan... siitä saamme levon sielullemme. Pääpaino ei enää olekaan meidän pystymisessämme olemaan samankaltaisia lempeitä ja nöyriä ikeenkantajia vaan epäonnistumisissamme (joka on aivan varma) hän katsoo meitä lempeästi.

2 kommenttia:

  1. Josku on yllättävää kuinka huomaa eripuolia samasta asiasta kun hiljentyy avoimesti pohtimaan. Tulee tunne kuin Jumala puhuisi suoraan sielun syövereihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. On ehkä monia kertoja jonkun kohdan ohittanut aina samanlaisena ja sitten jonain kertana se onkin eri valossa. Aina uusia löytöjä tutuista paikoista ja aivan yllättäen.

      Poista