Harrastuksena hartiahuivit?

Ystäväni oli saanut haasteen, jossa pyydettiin kertomaan harrastuksista. Sitten hän esitti  pyynnön minullekin. Ensin tuntui, ettei ole mitään kerrottavaa, mutta kun asiaa vähän haudutteli, muistui mieleen yhtä ja toista...

Lapsena ja nuorena keräsin tulitikkumerkkejä äitini aloittamaan vihkoon. Sitä oli sitten isäkin jatkanut ja sitten minä. Silloin oli myös ulkomaiset sekä vanhat rahat keräyskohteena. Isä niitä minulle aina jostain sai haalittua. Sitten joskus se rahakokoelma myytiin jollekin isän kaverille. Ei siinä mulla varmaan paljon sanansijaa ollut. Aloitettiin kuitenkin myöhemmin uusi rahojenkeruu. Jälleen isä siinä keruuvastaavana. Muistan, että joskus eräs isän kaveri  oli ollut  Saudi-Arabiassa jollain työreissulla. Kertoili sitten jotain sieltä ja toi kolikoita ja seteleitä kokoelmaamme. Kun olimme muuttaneet tänne, ei kokoelman seteleitä löytynyt mistään. Niitä etsittiin aikanaan paljon, mutta pakko oli sitten todeta, että olivat varmaan jääneet Länsi-Suomeen johonkin huusholliin. Kolikot tuli mukana kyllä tänne ja niitä olen jaellut uusille kerälijöille, eli kahdelle vanhemmalle annoin osan, vuosia sitten. Nuorimmille olen aikonut jakaa joskus loput. Postimerkkejä keräsin myös. Niitä ostin itsekin ja niitä saimme aikanaan ison satsin enoltamme, joka asui Ruotsissa. Niitä oli siskolla jäljellä aikuisenakin ja niitä liikeni meillekin. Itse en enää kerää tulitikkumerkkejä, en rahoja, en postimerkkejä, mutta meillä on muita kiinnostuneita. Näitten yllämainittujen kerääminen ei ollut sellaista vakavaa nipottamista. Ei siis kolikoita käsitelty hanskat kädessä... vaan ne oli ihan sikinsokin peltipurkissa ja ovat edelleenkin. Samoin postimerkeistä ei etsitty virheitä, eikä tuijotettu hammastuksia. Ihan kaikenlaiset merkit kävi mulle, kunnosta viis, jos vain muuten oli kiva:)

Täällä asuessa olen kerännyt myös kirkko- ja paikkakuntakortteja sekä Kimmo Pälikön postikortteja. Keräsin myös kalenteripyyhkeitä, jotka myin joskus pois. Mainittakoon etten enää kerää mitään näistäkään mainituista, enkä halua muutakaan kerätä, syystä siitä, ettei millekäään kerättävälle ole kunnolla tilaa eikä se nyt oikein kiinnostakaan enää.

Olen harrastanut paljon lukemista, mutta sekin tuntuu jääneen vähemmälle. Katsomme paljon elokuvia sen sijaan. Ehkä se on harrastus. Tämä blogien pitäminen, sitä voisi kai sanoa harrastukseksi. Se on tuonut muassaan myös valokuvat. Vasta siinä vaiheessa opettelin digikameran käyttöäkin. Käsityöt sitten... Ompelua teen joskus, mutta en sanoisi sitä niinkään harrastukseksi, vaan ... pakko tehdä, jos aikoo saada hameen aikaiseksi... Joskus ompelu voi olla kivaakin, mutta usein minulla on liian kiire saada vain valmista. Jos harrastuksen piti olla: rentouttavaa, usein toistuvaa, mielihyvää tuovaa ja ei elantoa tuovaa, niin siihen sopii erinomaisesti hartiahuivihömpötykseni.

Tässä kökötän nahkapallilla. Siinä istun usein blogia kirjoittaessani. 

Niitä on tullut tehtyä useita. Virkattua muutama, mutta kudottua (siis puikoilla) enemmänkin. Novita Rose -lankaa kaksi kerää ja puikot nro 5, 70 silmukkaa ja kudotaan ainaoikeaa niin pitkään kuin lankaa rittää. Siitä se hartiahuivi syntyy. Suorakaiteen muotoinen, kevyt ja käteva hartioiden lämmittäjä, jonka voi helposti solmia edestä kiinni. Nytkin on hartioilla luonnonvalkoinen... Ja muita samanlaisia on kaapissa oranssi,  sininen, lila ja puikoilla vihreä... Pitäähän olla sopivat värit eri asuihin:)

Lankoja on ostettu kaupasta, mutta myös kirpparilta, kuten näistä ovat oranssi ja vihreä.