Jalat mullassa, katse taivaassa

Toissapäiväisellä automatkalla meillä soi Pekka Simojoen laulut. Ne vaikuttivat janoiseen mieleeni. Ensiksi soi Särkyneiden majatalo:  " Ei täällä asu sankareita. Hävinneitä on niin monta. Kerjäläisiä vain, uupuneita, jotka tullesssaan tuovat muistojaan, riekaleita ihmiselämän..." 

 Sitten jossain välissä soi:  "...Tulkoon valo tänne kuoleman kaupunkiin. Tulkoon valo näihin hämäriin huoneisiin. Tulkoon valo, tulkoon toivo kylmiin ihmissydämiin. Tulkoon valo, tulkoon Jeesus."

Ja sitten paluumatkalta jäi mieleen: " ... Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan... Olen kansalainen kahden maan..."   Kansalaisena kahden maan  vaellan tosiaankin.

---

Se automatka oli siis kirppisreissu Joensuuhun. Rahaa oli niukasti siihen, mutta halusimme kuitenkin  tehdä sen matkan, koska muutakaan erikoisohjelmaa ei hiihtolomalla ollut. Ja niukkakin raha voi joskus riitää: Toinen pikkuneitokainen osti Mammuttitorilta valkoisen juhlapuvun hintaan 0,10 euroa (siis todellakin vain 10 senttiä!). Puku on ihan kunnossa, vain joku helmi hihasta irrallaan. Siinä on irrotettava, ruusuin koristettu kuminauhavyö, joka näkyy näissä kuvissa edestä ja takaa. Helmassa pitsikankaiset liehukkeet. Se onkin semmoinen idea, jota voisi itsekin hyödyntää joskus. Ei tarvitse koko helmaa pitsistä tehdä.

Puku takaa

Siellä Mammuttitorin peränurkassa on sellainen osasto, jonka tuotto menee johonkin hyvään tarkoitukseen ja kohde vaihtelee vuosittain. Viime vuonna se oli nuorten paja tms. Hinnat sillä osastolla ovat aina olleet tuollaisia muutaman kymmenen sentin hintoja. Itsekin olen sieltä tehnyt silloin tällöin löytöjä. Toinen ällistyttävä hinta oli Prismasta ostetulla kovakantisella neulekirjalla. Hinta oli 3,95 e. Se oli alehinta kylläkin, mutta tuo on ihan kirpparihinta. Kirjassa oli neuleita äidille ja tyttärelle

---

Ja sitten vielä se pesukonejuttu. Isäntä rassasi poistoputkea ja siinä olikin tukko  seinään menevässä kohdassa.  Pari koepesua sai vihdoin uskomaan, ettei se ongelma siltikään tullut kuntoon. Mietittiin jo korjaajalle soittoa. Isäntä sitten illalla ehdotti vielä yhtä koesatsia ja  rupesin sitä valmistelemaan. Jossain välissä huokaisin tuonne ylöspäin jotain rukouksentapaista. Tuumin, että kone tarvittaisiin ja voisiko tämä ongelma tulla kuntoon ilman kuluja...  Päätin vielä kurkistaa  nukkasihdin aukkoon oikein taskulampun kanssa ja siellä perällä pilkisti jotain punaista. Siellä oli kumilenkki, jonka sain vedettyä pois.  Sitten näkyi vielä valkoista ja sain siitä vähän otetta, mutta se ei irronnut. Oli tosi tiukassa. Otin ja leikkasin siitä osan pois. Sen lopun saaminen teetti sitten hommia, jonka parissa nyhersimme minä sekä nuorimies. Virkuukoukku (kuinka ollakaan) oli lopulta se väline, jolla se saatiin pois. Ja nyt suostui kone laskemaan vedet ja linkoamaan kuten kuuluikin. Suloinen pyykkikoneen ääni ja varmasti rukousvastaus:)