sunnuntai 8. syyskuuta 2024

"Aitoa hämäläistä" - talkkunajauhoa🙂

 


Osui silmään  "uutuutena" S-marketin hyllyllä. Se on ollut vuosia pois tarjonnasta siellä, mutta nyt näköjään palannut. Nyt sitten ostin pitkästä aikaa. Ja piimäpurkki tietysti tarvittiin sitten myös.

Talkkunoita/talkkunajauhoa on monenlaisia, ihan erilaisia ja eri tavalla käytettäviä. Tämän hämäläisen minä tunnen: lapsuuteni makeaa, joka sekoitetaan talkkunajauhosta ja piimästä löysäksi seokseksi, ja sokeria maun mukaan. Se on sen aikoinaan opitun tuntuman mukaan, millaista sen pitää olla maultaan/koostumukseltaan. Pitkästä aikaa laitoin ensin jauhoja liikaa ja piti piimää lisätä, ja sokeria vielä. 

Tuon pussin kyljessä on sitten hienostuneenpia käyttötapoja, mutta tuo vellimäinen makea seos on minulle se mieluisin - (sitä ei pussin kyljessä neuvota) ja jonka vuoksi tuon jauhopaketin aina ostan.

Nuoremmat ei meillä tähän ole innostuneet. Eikä isäntäkäään:) Minä vain hämäläisenä hämäläistä näin suosin:) Monet ruokajutut onkin varmaan katoavaa kansanperinnettä. Tätä onneksi vielä valmistetaan. Tätä "Rantasen talkkunajauhoa" valmistaa nykyään Laihin mallas. Tätä on alettu valmistaa vuodesta 1908 alkaen.

"Kaksi ruokalusikallista talkkunajauhoa sisältää 20% koko päivän kuitutarpeesta." - lukee pussin kyljessä. Ja pussin kyljestä löytyy marjapiirakka- ja peltileipäohje. Sekä mustikka-talkkunarahkan ohje ja puolukka-talkkunahyve. Se sopii myös sekoitettavaksi jogurttiin, rahkaan tai viilin... Ym.


10 kommenttia:

  1. Kyllä täälläkin on talkkunaa syöty, mutta ei enää pitkään aikaan ole tullut syötyä. t.Sesse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin ollut monen vuoden tauko, mutta kun nyt näin tuota kaupassa olevan, niin ostin:)

      Poista
  2. Minä olen sieltä P-Karjalasta syntyään ja meillä keitettiin talkkunajauhoista ihan yksinkertainen puuro veteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kerroit täkäläisen tavan, sillä en sitä ennestään tiennyt:)
      Ei ole tullut kenenkään kanssa puheeksi talkkunat. Se on jännää, kun kun eri puolilla maata on ihan erilaiset talkkunat, ja nimi on silti sama:)

      Poista
  3. Minun lapsuuden ja nuoruuden kotikunnassani tehtiin myös talkkunajauhoa ja tehdään kai vieläkin. Lapsena söin paljon talkkunaa, meillä ne jauhot vain sekoitettiin maitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas, en tiennyt tuotakaan että sitä on jossain päin maata ihan maitoon tehty:) Minä lapsena erään kerran kaipasin talkkunaa, mutta piimää ei just silloin ollut. Kokeilin sitten maitoon, mutta eihän se mulle maistunut, kun oli ihan erilaista:)

      Poista
    2. No minähän en oikeastaan yhtään tiedä, söivätkö muut meillä päin talkkunaa ja miten söivät. Ei talkkunan syömisestä kuullut hirveästi puhuttavan. Mutta meillä kotona se ainakin tehtiin maitoon. Ja ilman sokeria 🤗

      Poista
    3. Voisi kuvitella, että se olisi ollut siellä yleinen tapa🙂

      Poista
  4. Talkkuna on hyvää,mutta en ole moneen vuoteen saanut talkkunaa
    kun en ole löytänyt mieleistä talkkunajauhoa. Aikaisempina vuosina Sotkamossa
    tehtiin talkkunajauhoja,mutta se lopetettiin kun omistaja jäi eläkkeelle
    niin ei ole löytynyt jatkajaa. Minä etsin kaupasta tuota mainitsemaasi
    talkkunajauhoja jos sattuisin löytämään paikkakunnan ruokakaupoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin se oli monta vuotta välillä poissa valikoimasta, mutta nyt oli taas tullut ikäänkuin uutuutena. Toivottavasti löydät, ja sellaista joka on sinulle sopivanlaista:)

      Poista