Kettu ja konitohtori

Tämä ei ole satu. Päinvastoin muutama sananen eilisestä. Nuorimmaiset olivat eilen koulusta käsin Lieksassa. Kävivät helluntaiseurakunnassa katsomassa Matka ensimmäiseen jouluun - esityksen ja kirjastossa myös. Kun sitten kotiin olivat tulleet, toinen sanoi, että hän käy varastossa. Hän toi sieltä keppihevosen. Ei tuonut ostettuja versioita, ei minun vanhaani, vaan nimenomaan sen oman tekemänsä. Sen jonka "päänahka" on isännän vanha sukka. Heti sen nähdessäni arvasin, mitä ainakin oli kirjastosta lainattu: keppihevoskirja. Ja niin olikin. Ja muutakin askartelukirjaa ja elokuvia näkyi olevan.

No keppihevoskirjan lainaamisesta on tietysti se seuraus, että taas aletaan värkätä yhtä heppaa talliin. Alkoi sukan kinuaminen. Minä sitten muistin, että mulla ainakin oli yksi joutava sukkapari. Sitä kaapilla pönkiessäni,  keskimmäinen neitokainen yht´äkkiä huudahti: Katsokaa" ja osoitti viereistä ikkunaa. Ulkona, parin metrin päässä ikkunasta, oli kettu! Yleensä siinä kohdalla olisi auto.

Kettu kääntyi sitten ja hiippaili varaston takaiselle alueelle. Isäntä keksi, että se on varmasti tullut hajujen perässä, koska ihan äsken oli viety kompostoriin satsi. Tempaisin kameran käteeni ja kamera kuvauskuntoon. Hiippailin varovasti ulos, enkä pamauttanut ovea voimalla kiinni. Pääsin varaston ohi ja siellähän se oli kompostorin takana, jonkin matkan päässä. Sekin näki minut ja lähti juoksemaan kallioille. Yritin napata kuvan ja sain vain pelkkää metsää. Nuorin neitokainen juoksi metsään siihen suuntaan mihin kettu meni ja ehtikin nähdä vielä vilauksen karkuun juoksevasta ketusta. Minä sitten yritin vielä jälkiä saada kuvattua, mutta olimme säntäillessämme sotkeneet niitä tietenkin.

No kettuepisodin jälkeen jatkui se sukanhaku. Etsimäni löytyi ja neidot kävivät ulkoa etsimässä kepin. Multa ja isännältä ensin vaadittiin sen etsimistä, mutta sanoin, että heillä itsellään on ulkona varmasti sopivia keppejä. Ja niin olikin. Se vain oli niin pitkä, että siitä olisi riittänyt kahteenkin heppaan. Neidoilla on itsellään pieni työkalusarja ja siihen kuuluu myös pikku saha (siis oikeita työkaluja kumminkin). Kumpikin sahasi sitä ja minä sitten ihan viime vedot. Sitten he värkkäsivät sen hevon pään ja multa kysyttiin lankaa harjaksi. Hiukan mietin, kun näin mimmoisesta kerästä sitä harjasta oltiin ottamassa - samaaa lankaa kuin se hiljakkoin mainitsemani tylsä työ - mutta ruskeaa. Annoin luvan, kun tuumin, että kait siitä kuluu touhuun aika vähän. Kun hepo sitten oli valmis minua vaadittiin tohtorointiin. Vaativa toimenpide - asettaa keppi hevon pään sisään. Eivät oikein saaneet sitä itse, koska täyte oli aika mökkyistä (vanhaa vaatejämää silppusivat). Mutta kiva hevonen siitä tuli ja heti niillä tänäkin aamuna leikittiin.