sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Aura kävi

Eilenillalla sinisen hämärän aikaan lähdin vielä pienelle kävelylle. Maisema oli tosi kaunis, mutta en osannut siitä nauttia niinkuin joskus voisin. Tuntui ankealta jopa sekin, ettei tietä ollut aurattu. Auraa ei ollut näkynyt vielä tänä talvena kertaakaan. Välillä tässä on ajatellut, että tarviiko tietä auratakaan, kun ei ole autoakaan... kuljetaan vaan kinttupolkua kuten entisvanhaan...  Ehkä joku ihmettelee, että tuommoinen nyt niin vaikuttaa. Sitä tunnetta on hieman vaikea selittää. Se on sellainen ulkopuolisuuden tunne - kuin olisi muusta maailmasta erotettu. No, sellaista tunnetta voi ihmisellä olla hyvin monenlaisista syistä. Sen voi saada aikaan sairaus, vaikeat olosuhteet muuten tai ihan sisäinen ahdistus, jota ei kukaan ulkopuolinen näe. Tässä kaikille alamaissa oleville:

                                    "Me olemme kaikin tavoin ahdingossa,
                                     mutta emme umpikujassa,
                                     neuvottomat, mutta emme toivottomat,
                                     vainotut, mutta emme hyljätyt,
                                     maahan kukistetut, mutta emme tuhotut."
                                                                        2 Kor. 4:8-9

Tämä jae oli yli kaksikymmentä vuotta sitten keittiöni seinällä  Olin kirjoittanut sen isoin kirjaimin, jotta se olisi jatkuvasti näkyvilläni.  Tänä aamuna aura sitten kävi. Se tuntui hyvälle. Tuli ajatus, että ehkä tästä vielä pääsee jonnekin. Ja tiellä voisi ajaa autollakin.

2 kommenttia:

  1. Voi muistan lapsuudesta ne päivät kun aura ei ollut käynyt. Se umpihangessa kouluun rämpinen, ei ollut kivaa. Meillä täällä ei oikein ollutkaan lunta ja aura kävi auraamassa pyörätien, kipinät sinkoili päälysteen pinnasta. Onneksi teilläkin kävi ja toivottavasti pääsette pian autollakin kulkemaan.
    Tuo 2.Kor. 4:8-9 on hyvä välillä paluttaa mieleen, auttaa kummasti.

    VastaaPoista
  2. Niin tosiaan, sulla on kokemusta siitä millaista se on. Ajatella miten erilaiset kelit teillä siellä yleensä on. Kyllä lumi kivalta näyttää, mutta on siitä vaivansakin.

    VastaaPoista