Kuka vanhoja muistelee...

Ken vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään... kuuluu vanha sanonta. Mistähän lie moinen alkunsa saanut? Minua nyt ei pidä tikulla silti tökkiä, kun tässä kuvallisesti ja vähän muutenkin vanhoja muistelen. Kun ne uudet kuvat on ns. kiven alla. Toisen blogini juttuun kuvaa etsiessäni osui silmäni samalla näihin kuviin.

On neidolla melkein pystytukka, ken seisomaan käy... 

Omin käsin leikattu tukka. Sitä omin käsin leikkuuta olen harrastanut nuoresta lähtien. Se sai tietenkin alkunsa kotona jo siitä, kun isä pyysi lyhentelemään tukkaansa. Ja muutoinkin meillä paljon itse hiuksia leikattiin. Isä yleensä leikkasi äidin tukan. Sitten joskus varovaisesti uskaltauduin omaankin tukkaani koskemaan.

Viimeksi taisin käydä oikein parturissa silloin, kun nuorin, tai toiseksi nuorin, oli jotain vuoden tai kaksi vuotta vanha. Tukkani oli siinä vaiheessa niin harventunut, että toivoin silloin kampaajalta jotain "käänteentekevää" leikkausta päänuppiini. Ja mitä sain? Olin pettynyt, kun mitään "uutta" en saanut, vaan samat "klimpsimiset" olisin voinut itsekin kotona tehdä.

No niistä ajoista on tukan kunto kohentunut, mutta jos milloin tukkaani haluan leikattavan, pyydän joko isäntää tekemään sen, jos on kyse vain latvoista, mutta jos muualta haluan lyhennystä, teen sen itse. Joskus onnistuu, joskus ei. Mutta eipä minun tarvitse ollakaan mitenkään edustuskelpoinen, joten ei se sitten niin vakavaa ole, jos vähän menee vikaan. Jälkikäteen voi korjailla.

---

Nyt minulla on  jälleen ollut ylläni se hame, joka on melkoisen samankaltainen tuon kuvissa olevan hameen kanssa. Nuo kuvathan ovat 90-luvun alusta. Kuvassa oleva asunto ei ollut minun. Se oli hänen, jota meillä nykyisin isännäksi kutsutaan:)

Ja mitä kuvan tavaroihin tulee, tuo karttapallo löytyy nytkin kaapin päältä. Kattolamppu on meillä vielä, vaikkakaan ei käytössä nyt. Taulu on olemassa. Samoin tuo pöytälevy... Pöytään laitettiin aikanaan toisenlaiset jalat, sellaiset metalliset, paikoilleen kierrettävät. Pöytälevyä on pienennettykin, sillä siitä värkättiin eräässä länsirannikolla asumassamme talossa  aikanaan puuhellan päälle taso, jossa sopi vauvaa hoidella. Täällä nykyisessäkin pöytälevy on  tehnyt samaa virkaa, ilman sitä puuhellaa tosin... Ja palapeliä on sen päällä joskus kokoiltu. Tuotu pöytä vartavasten sitä touhua varten keskelle lattiaa. Ja kun palapeli on koottu, on pöytäkin taas joutanut varastoon. Nytkin itseasiassa mieluusti kyllä kokoilisin jotain isoa palapeliä.

Mitä tänne muuta kuuluu?  Sellaista flunssaista on porukka osittain nyt. Paljon on viime aikoina katseltu Yle Areenasta Isä Matteota. Siinä on sitten erikoinen ohjelma. Siinä on "komediallisia aineksia" kuten jostakin luin. Siinä on romantiikkaa. Siinä ratkotaan rikoksia. Ja siinä rikollinenkin saa kuulla armollisia sanoja, joskus suorastaan ihan evankeliumia. Yhtenä päähenkilönä on näyttelijä, jonka nimi tuo varmaan monille enemmänkin mieleen länkkärit: Terence Hill.

Semmoiset sekalaiset sepustukset...