keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Uutta minulle: Mifu - "Käytetään kanan tapaan"

Haimme eilen ruokapussin.  Siihen sai ottaa esillä olevista laatikoista mitä halusi. Homma toimi niin, että ensin otettiin vain jotain, sitten seurasi vielä toinen ja kolmas kierros. Näin sen tähden, että kaikki hakijat saisivat tasapuolisesti. Yksi laatikko sisälsi jotain outoa: ihan kuin jotain mikroruokapakkauksia - siis sitä Mifua. Ihan uutta minulle.

Ekalla kierroksella otin siitä yhden näppeihini tutkiakseni sitä, mutta tekstit olivat niin pieniä, että jäi arvoitukseksi, mitä se oikeastaan oli. Toisella kierroksella otin yhden ikäänkuin kokeeksi. Mifupakkauksia oli kahdenlaisia. Jossakin vaiheessa kuvittelin, että ehkä se on jotain ikäänkuin pastaa. Ja jossain vaiheessa olin muka näkevinäni yhden pakkauksen päällä sanan suklaa... ja päättelin, että siinä on siis jotain makeaa. No, lopulta meille sitten päätyi kaksikin Mifu-pakkausta; kaksi allaolevan kuvan mukaista.



Kotona sitten vasta kunnolla pääsin tutkimaan, mitä olin ottanut. Nehän olikin "kanankorvikkeita", sillä paketin päällä luki "käytetään kanan tapaan".  Paketissa oli 250 g suikaleita, jotka näyttivätkin kanalta, vaikka valmistusaineista ensimmäinen oli maidosta peräisin. Tänään sitten päätin kokeilla, mitä niistä saa aikaiseksi. Paketti sisälsi muutaman ruokaohjeen, mm. risoton. Tein sitten sellaisen  oman version tosin. Epäilytti millaista siitä mahtaisi tulla. Mutta se yllätys oli kyllä hyvä. Risotto oli hyvää, ja hyvin voisi kuvitella tuon Mifun kanaksi. Vain nuorimmainen ei tykännyt. Tässä oli sekin kätevä puoli, että jää se kanasuikaleiden kypsentely pois, vaikka tämäkin kuumennettuna käytetään.


2 kommenttia:

  1. Mekin ollaan joskus saatu ja joskus ostettukin tuota mifua, telkkarissa sitä on mainostettu. On tehty ruokaa siitä ja hyvin tuo maistuikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun minulle nyt tuli tuo tällä tavoin tutuksi, sillä itse en taatusti olisi sitä kokeeksikaan tullut ostaneeksi.

      Poista