Pippurihelmiä

Tänään käytimme ystäväni kanssa samantyyppisiä helmiä. Ystäni oli  valinnut tämänpäivän korukseen 70 - 80-luvun vaihteesta pitkät punaiset helmet. Hänellä oli niitä silloin aikanaan käytössä useammankin väriset. Oli valkoiset ja harmaat punaisten lisäksi. Helmet saatettiin kietoa kaulan ympäri kahdesti tai pitää pitkänä.  Toisinaan kaikkia kolmea väriä pidettiin kaulassa samanaikaisesti. Joskus helmet saatettiin laittaa solmuunkin, kuten ystävälläni alla olevassa  kuvassa. Siinä hänellä on kyseiset punaiset helmet.   Helmet olivat aina tarkkaan valittu asun värien mukaan.  Tänään oli taas näiden helmien aika. Nämä olivat kuulemma minulta saadut. En kyllä olisi itse muistanut sitä.

Tämä kuva on kehitetty 1982 ja siinä ystäväni on meillä käymässä. 

Minulla oli mieheni tädille aikanaan kuuluneet ruskeankirjavat pitkät helmet, kaiketi jostain 70 - 80-luvulta nekin. Tämä korujen uudelleen käyttö on ollut meistä kummastakin kivaa. Jos toinen unohtaa laittaa korun, niin toisen kertoessa valinnastaan, muistaa toinenkin kaivaa jotain esille:)

Ja siinä minun päivän vaatetusta v. 2015.  

Koruhaaste - korut käyttöön

Minulla ja lapsuudenystävälläni alkoi tässä vaivihkaa sellainen korujen aika. Se sai alkunsa tavallaan tästä jutusta ( klikaa tästä). Jutun luettuaan ystäväni kaivoi myös käyttämättömiä korujaan esiin ajatuksella, että niitä myös käytetään.  Ja nyt me olemme innostaneet toisiamme, sillä jo parina päivänä minä olen hänen blogiaan lukiessa muistanut, että ai niin korut, ja kiirehtinyt hakemaan korun kaulaani. Mitään emme ole sopineet asiasta, se vain on sama ajatus tullut kummallekin, että koruja voisi käyttääkin...

Ihan citymarketista tämä

Tätä aion tämän päivän killutella kaulassani. Olisihan ollut hienoa, jos tässä olisi nyt ollut semmoinen kuva, jossa on koru kaulassa, mutta valitan... Nyt ollaan niin rähjäisen näköisiä, ettei nyt semmoista. Ja pääasiahan onkin nyt korut käyttöön! Kaivelkaahan naiset korunne esiin ja käyttöön. Vaikka ne tuntuisikin pitkästä aikaa kuin  "lehmänketjuja kantas kaulas", kuten ystäväni asian hauskasti kirjoitti:)

Nuorenmiehen takin lyhennys

Siinäpä projekti johon en todellakaan innolla käynyt käsiksi. Kyseessä oleva villakangastakki ostettiin 4 vuotta sitten ihka uutena Ellokselta vanhojentansseja  varten. Pitihän puvun päälle saada asiaan kuuluvan näköinen takki. Sen jälkeen se ei juuri ole käytössä ollut ja nuorimies esitti joskus ajatuksen, että se olisi mieluisampi lyhyempänä. Sivuutin ajatuksen siltä seisomalta. Eihän hienoa, pitkää (lähes polviin ulottuvaa), tyylikästä takkia nyt kannata ruveta lyhentämään... Se oli minun mielipiteeni. Ja se piti. Muutaman vuoden.

Mallina isäntä

Nyt sitten rupesin ajattelemaan toisin. Kun olin nähnyt ettei takki tosiaan käytössä ole ja nuorimies rupesi jälleen puhumaan takin lyhennnystä. Ja kaiken kukkuraksi suunnittelemaan villakankaan ostoa ja takin tekoa - itse! Joten otin ja lyhensin sitten sen takin. Edellisellä käynnillään katsottiin millainen pituus olisi mieluinen. Ja eikun leikkaamaan sitten... Kyllä vähän hirvitti toisen takkia leikata. Olenhan omia takkejani kyllä lyhennellyt, mutta onhan se vähän eri asia jos omansa pilaa...

Leikkasin takista pois 14 cm. Tarkoitus oli kääntää sitten noin 5 cm, mutta eihän se ihan niin yksinkertaista ollut. Kun olin saanut sitä alustavasti käännettyä, huomasin takin näyttävän edestä pidemmältä, joten käänsin edestä enemmän. Hihansuutkin olivat helmasta katsottuna eri korkeudella... No, mittasin hihat ja niissähän oli valmiiksi pituuseroa noin sentin verran. En ruvennut nipottamaan niiden kanssa. Muuten yritin kyllä saada kelvollista jälkeä aikaiseksi mutta eihän tämä nyt mitään räätälinjälkeä ole. Helmankin ompelin koneella, vaikka ensin oli tarkoitus tehdä se käsin. Tämä  siksi, koska se käänne ei ollut tasaleveä. Käsin ompelin sitten vuorin kiinni helmakäänteeseen.


Kyllä jossain vaiheessa ajattelin, ettei olisi pitänyt moiseen projektiiin ruveta. Nyt se kumminkin on tehty. Pitäisköhän tilata suklaalevy palkaksi:) Isäntä oli välillä projektissa mallinukkena ja hän sanoi, että tämäntyylistä voisi ajatella itsekin pitävänsä. Hän sitten sai olla mallina myös valmiin takin kanssa. Ensin tosin minun piti parturoida hänen tukkansa...

Takista ei löytynyt ainakaan eilisellä etsimisellä sellaista kuvaa, jossa se olisi ollut nuorenmiehen päällä. Kaikki vanhojentanssikuvat olivat sisällä otettuja. Jos olisin tämän huomannut, ennen takin leikkaamista, siitä olisi voinut ottaa kuvan alkuperäisessä asussaankin.

Kaikessa näytä käsiala Luojan...

Tänä aamuna minulla on alkanut soida päässä virsi: "Kaikessa näytä käsiala Luojan... mahtavan viisaan, kaiken hyvän suojan... "

Se on jännä, että juuri tuollainen soi, kun ei ole mitenkään mukavan tuntuinen aamu. Pienimmät on olleet sairaana pari päivää. Toinen sentään lähti jo tänään kouluun, mutta toinen potee vielä kotona. Ajattelen tuosta laulusta siten, että se on ikäänkuin muistutuksena minulle siitä, että Luojamme näkee kaiken, tietää kaiken ja kaikki on hänen kädessään ja hoidossaan kuitenkin. Hänellä on hyvä tahto ja suunnitelma meitä varten. Se on paljon kauaskantoisempi kuin mihin meidän rajallinen järkemme riittää... Me näemme Hänen suunnitelmastaan vain pieniä vilahduksia, Hänen näkökentässään on kokonaisuus.

"... Kristuksen luokse, rakkauden tuojan, johdata meidät" .  Piti oikein nyt katsoa mikä virsi se oli. Ja sehän olikin se vanha, jo kouluajoilta tuttu, Totuuden henki. Siis virsi 484. Tuo päässäni soiva kohta siitä on säkeistö 2.  Antaapa vain soida edelleen...  joko Samuli Edelmanin äänellä tai pelkkänä soittona vaan...

Villin lännen tyyliin penkkaripäivänä

Vanhin neitokainen vietti eilen penkkareitaan. Asun valinta tuotti päänvaivaa melkoisesti ennen penkkareita. Hän mietti ensin jotain ostopukua, joka olisi voinut olla vaikka joku eläinhahmo. Pukuja olisi kyllä ollut nettikaupoissa, mutta monet aika kalliita. Sitten miettimistä aiheutti, kuinka siinä tarkenee autona lavalla. Lopuksi pähkäily päättyi siihen ajatukseen, ettei osteta mitään. Nuorimies aikanaan jätti penkkarit väliin juuri siksi, kun jäi se haluttu gorillapuku hankkimatta. Nyt kuitenkin neitokainen tarttui toiseen tuumaan. Tähän asuun löytyi kuteet kotoa: tyttö villistä lännestä.

Kuva kotipihassa päivän päätteeksi

Pikkusiskot oli kovin innoissaan isonsiskon penkkareista. He saivat aamulla mukaansa isonsiskon laittaman karkkipussin Vuoniskylien koululla jaettavaksi. Sinnehän eivät abien ajelut koskaan yllä pitkän välimatkan vuoksi. Ja olihan se entistä omaa koulua muutenkin mukava muistaa siten. Haimme pikkuneidit  koulusta aiemmin, että pääsimme katsomaan rekkojen lähtöä. Näimme kuinka tulevat "vanhat" kantoivat abit kuorma-autoihin. Itse sentään piti lavalle kiivetä:)

Ulkona oli vähistä pakkaslukemista huolimatta kovin kylmän tuntuista. Tuuli sen teki. Säälitti nuoret jotka joutuivat hyytävässä tuulessa auton lavalla ajelemaan. Hauskaa heillä lienee silti ollut ja iloisesti vilkuttelivat. Koulun pihalla oli melko paljon väkeä. Siellä oli saman pihapiirin ala-astelaiset katsomassa myös. Jotkut lapset ovat konkareita karkkien metsästyksessä. Heillä oli näet pussit mukana siihen tarkoitukseen. Meidän pikkuneitokaisetkin keräsi innolla karkkeja jo koulun pihassa. Heillä ei niitä pusseja ollut, joten laittoivat niitä  karkkeja minunkin taskuni pullolleen ja päätyi niitä isännänkin taskuihin.

Tumma jälki lumessa on freskojen poltosta. Paikka savusi vielä kun saavuimme pihalle

Kadun varsilla oli vähän väkeä. Tosin abejakin oli nyt aiempia vuosia vähemmän. Kaksi kuorma-autoa he olivat varanneet ja lisää olisi kyllä kyytiin mahtunut. Kun autot sitten katukierrosten jälkeen noin klo 13 kaartoivat koulun pihaan, saivat pikkuneidit vielä lisää karkkia siskoltaan ja tämän ystäviltä. Nyt niitä saattoikin sitten kerätä siskon tyhjentyneeseen kassiin. Kylmissään olevat abit käväisivät vielä sisällä koululla, mutta kohta jo saimme hänet kyytiimme ja lähdimme kotia kohti. Kotipihassa otettiin sitten muutama kuva vielä.

Ajelut ohi. Kuva koulun pihalla.

Ei mulle käsirautoja - ei vaiskaan , karkkia tässä odotetaan 

Iloisena karkit näpeissä

Nuoripari Hämeensillan kupeessa

Tämä kuva nuoresta parista on vuodelta 1962. He olivat tutustuneet Pikonlinnassa, jossa toinen oli töissä ja toinen potilaana. Tämän kihlajaiskuvan Tampereella Hämeensillan kupeessa otti nuori sukulaistyttö.

Naimisiin he menivät  9.2.1963. Myöhemmin kuulin tämän mieshenkilön pitäneen itseään tuolloin jo vanhana... Hän täytti sinä vuonna 33 v. Nuori vaimo oli 10 v nuorempi. Vaimon sisar meni naimisiin seuraavana päivänä miehensä kanssa. Alunperin siskosten oli tarkoitus mennä naimisiin samana päivänä, mutta koska tällä nuorellaparilla ei ollut kirkkohäihin sopivaa vaatetusta,  suunnitelma muuttui ja kuvan nuoripari vihittiin Kangasalan pappilassa (tai seurakuntakodissa?) He olivat kuulemma ensimmäinen siellä vihitty pari. Vihkijänä toimi Emil Ponsimaa. Sisko puolisonsa kanssa vihittiin seuraavana päivänä kirkossa. Tänään tästä vihkitoimituksesta on kulunut 52 vuotta, mutta näin kauan he eivät yhdessä ehtineet olla.  Vanhempani saivat 31 yhteistä vuotta. Isä kuoli vuonna 1994.

Aurinkoinen yllätys

Jos joskus onkin niitä ikävien yllätysten päiviä, niin on sitten välillä niitä  mukaviakin. Tämä aamupäivä ei mitenkään kovin ihanalta tuntunut, mutta sitten Lidlistä lähtiessämme löysin tämän:

Siinä se lojui kassojen jälkeen lattialta. Oli taas jonkun kukkakimpusta pudonnut minua ilahduttamaan. Iloitsen tuollaisesta löydöstä kyllä kovin. Minusta tuntuu kuin olisin saanut tervehdyksen taivaasta. Ja niin varmaan sainkin. Kuva silti on kovin arkinen, sotkuiselta pöydältäni ompelukoneen edessä. Mitäpä siitä, arkinen oli kukan löytöpaikkakin.

Kaikki voi muuttua äkisti

Tulimme kauppareissultamme Lieksasta runsas tunti sitten. Se ei mennyt ihan tavanomaisessti. Aamulla lähdimme kyllä ihan suunniteltuun aikaan liikkeelle, mutta matkalla tapahtui käänne. Noin 13 km ennen Lieksaa, oli Koiravaaran tienristeyksessä mies huomioliiveissään pysäyttämässä liikennettä. Hän ohjasi auton kiertotietä Lieksaan ja syykin siihen näkyi vähän matkan päässä: liikennneonnettomuus. Hälytysajoneuvoja ja ainakin iso rekka vähän matkan päässä isossa mäessä. Olimme niillä kohdin noin klo 9.30.

Takaisin tullessa, vähän ennen puoltapäivää, oli sama juttu toisinpäin. Nyt meitä kiellettiin ajamasta Koiravaarantietä, koska sieltä tuli rekkoja vastaan.  Kaikki Joensuun suunnasta tuleva liikennne tuli sitä mutkaista, mäkistä tietä. Meidän käskettiin ajaa Vuonislahden suuntaan. Saimme myös kuulla millainen onnettomuus oli ollut: rekka ja henkilöauto olivat törmänneet. Ja kamalinta oli kuulla se, jota ei olisi halunnut kuulla,  että siinä oli kuollut yksi ihminen...

Siinä sitä oli ajateltavaa tälle päivälle. Ja kaiken kukkuraksi radiosta tuli uutisia maailmalta: Ukrainassa oli kuollut ihmisiä rekan ja minibussin törmäyksessä. Toinen uutinen oli Taiwanista. Siellä oli lento-onnettomuudessa kuollut ihmisiä... Lieksan onnettomuudesta ei ollut mitään edes paikallisissa uutisissa. Toisten kuolema on uutinen, toisten ei... Jokainen ihminen on silti yhtä arvokas. Ja uutisten jälkeen radiosta kuului  muun musiikin lisäksi Samuli Edelmanin laulamana:

       "Kiitos sulle Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea...

Joka päivä ihmisiä kuolee, kuka milläkin tavalla. Ja varmaa on, että jokaiselle se eteen tulee ennenpitkää. Aika on rajallista. Kunpa muistaisimme tämän. Jokainen joutuu täällä ajassa tekemään iankaikkisuuteeen vaikuttavan valintansa. Vielä on armon aika, vielä voi valita. Huomisemme on arvoitus.

Ilahduttava kirja

Minua on tänä aamuna ilahduttanut kirja, jonka lukemisen aloitin jo eilen tai toissapäivänä. Kyseessä on Johanna Spyrin Pikku Heidi. Tässä painoksessa, jonka löysimme kirpparilta ihan äskettäin, on mukana itseasiassa myös toinen kirja: Heidi osaa käyttää oppiaan. Heidi-kirjojahan meillä on jo ennestäänkin vanhempina painoksina. Yksi kirjasarjoista on sellainen, jossa on käytetty tv-sarjassa nähtyä kuvitusta. Se suosittu tv-sarja (v.1978) on meillä myös dvd:llä. Se on yksi suosituimmista katsottavistamme. Lainasimme sitä aluksi kirjastosta, mutta sitten ostimme oman. Sarjassa on 26 jaksoa ja kun se on itsellä, sitä voi  katsoa omaan tahtiinsa. Kirjaston elokuvien laina-aikahan on vain viikko.

Mikä niissä, siis kirjassa ja elokuvassa, niin kiehtoo? Yksinkertainen elämäntapa ja kaunis ympäristö nyt ainakin. Siinä on kuitenkin muutakin. Se on kertomus sovinnosta.  Se kertoo myös Jumalan huolenpidosta. Se tulee varsinkin esiin siinä, kun isoäiti Frankfurtissa kertoo Heidille rukouksen merkityksestä. Hän opettaa Heidille, että tulee hellittämättä rukoilla ja sen, että Jumala aina kuulee rukoukset ja hän vastaa niihin.  Aina hänen vastauksensa ei ole toivomamme, mutta se on kuitenkin sellainen, joka on meille parhaaksi. Rukouksen merkitys, ja varsinkin sovinnon sanoma, tulee esiin myös isoisän kohdalla. Hän on elänyt erakoituneena mökissään. Kyläläiset paheksuvat häntä ja hän ei myöskään halua olla heidän kanssaan tekemisissä. Isoisä luulee, että Jumalakaan ei hänestä enää piittaa. Heidi käyttää Frankfurtissa isoäidiltä saamaansa oppia ja kertoo isoisälle kuinka hän oppi rukoilemaan ja sai hellittämättömään rukoukseensa vastauksen, jota oli pyytänyt: hän pääsi takaisin rakkaan isoisänsä luo. Isoisäkin päättää kääntyä takaisin Jumalan puoleen. Kun hän on tehnyt sovinnon Jumalan kanssa, hän on valmis tekemään sovinnon kyläläistenkin kanssa. Hän saakin huomata, että hänet otetaan suopeasti vastaan. Hänellä ja Heidillä alkaa aivan uusi vaihe kyläläisten parissa.

Usein kirjojen mukaan tehdyt elokuvat eivät seuraa uskollisesti alkuperäistä tarinaa ja saattavat siksi olla pettymys. Tästä kertomuksesta tehty tv-sarja on minusta erittäin hyvä, vaikka sen yksityiskohdat eivät joka kohdassa menekään aivan kirjan juonta noudattaen. Näitten kohdalla sanoisin molempien olevan tutustumisen arvoisia. Nämä  sopivat hyvin lapsille ja näitten parissa  viihtyy hyvin aikuinenkin.

Tähän olisi ollut kiva laittaa kuvat kirjan ja levyn kansista, mutta tekijänoikeusasiat ovat sellaista viidakkoa, että katsoin parhaaksi olla laittamatta.

Lumi teettää monenmoista

Lumien pudottelu katolta - lähes jokatalvinen homma.

Kukkulan kuningattaret - tai prinsessat.

Isoasiskoakin vaaditaan laskemaan

Minäkin suostuin vaatimukseen

Isännältä vaaditaan vapaakyytiä

Lumien pudottelu katolta tekee niin isot kasat seinänvierustalle, että aivan katonrajalla on, kun kasan päällä seisoo. Kasa on niin tiivis, ettei siihen uppoa ja sen päältä on hyvä laskea. Luolien kaivaminen on lapsilta kielletty, koska sellaisissa on omat vaaransa, vaikka kiehtovia olisivatkin. Alimmassa kuvassa ollaan menossa alas tekemään hieman lumihommia, jotka aurauksenkin jälkeen jäävät tehtäväksemme.

Lunta tulee lisää

Eilisaamuna näytti tältä...

... ja taas tulee lisää lunta.

Alkeellinen kynttiläpaja

Maanantaina tuli kaupasta mukaan sellaisia tonnikalapurkkeja, joissa rupesin näkemään mahdollisuuksia...  Ne olivat tavallista pienempiä ja ilman paperikäärettä purkin ympärillä. Ja olivat minusta muutenkin kohtuullisen kivan näköisiä - vaikka kynttilänkuoriksi.

Ostin kirpparilta vuosia sitten kattilan kynttilätouhua ajatellen. Se ei kuitenkaan ole tositoimiin päässyt, vaan on ollut lasten hiekkaleikeissä. Ja nythän se tietenkin oli tyttöjen mökissä tavoittamattomissa. Sinnehän ei talvisin pääse juuttuneen oven takia. Ovi aukeaa jälleen keväällä. Muistin sitten isän "poikamieskattilan". Tämä pieni kattila oli minulla tallessa ja se on keittiökäytöstä poistettu vuosia sitten. Samantapaisia Alu-merkkisiä kattiloita oli aikanaan suomalaisten keittiöt täynnä. Nyt tämä vanhus pääsi taas töihin. Käytin tätä steariinin sulatukseen. Ja yllättävän nopeasti steariini aina sulikin.

Olin säästellyt kynttilänjämiä tätä tarkoitusta varten. Hain myös varastosta kalastajalankaa, jota sain isot määrät  vuosia sitten siskoltani. Olin jo unohtanutkin ne ja sattumalta löysin nyt ne kerät, kun toisia etsin. Etsimistäni langoista puolestaan en nähnyt jälkeäkään. Minulla oli kolme tonnikalapurkkia (joista käytin yhden nyt) ja yksi kynttilälasi sekä yksi iso sipsipurkki näitä kynttilähommia varten.  Kalalangasta värkkäsin sydämet niihin. Sipsipurkkiin palmikoin kolmesta langasta sydämen  ja  siinä sidoin langan pieneen kiveen, jotta sain sen pysymään suorassa. Muihin  laitoin vain kaksi lankaa yhdessä ja siinä lasisessa käytin pohjalla sellaista tuikusta jäänyttä "nastaa" johon langan kiinnitin.

Minulla ei ollut aavistustakaan minkäkokoiseen kynttilään ne minun kynttilänjämät riittäväisivät. Hyvin olisin voinut aloittaa siitä isosta sipsipurkista, sillä niin riittoisaa steariini näytti olevan. Ihan hyvännäköisiä niistä tuli ja koepolttokin on jo yhteen tehty. Hyvin näkyi palavan, mutta pidemmässä poltossa sen sitten vasta kunnolla näkee. Tätä kirjoittaessa sipsipurkissa oleva tekele on vielä kesken, koska siihen tuli erivärisiä kerroksia ja aina pitää antaa jähmettyä välillä.

Kynttilät onnistuivat  hyvin. Sipsipurkissa olevaa jäähdyttelin välillä ulkoportaalla nopeuttaakseni uuden "valun" laittamista. Varsinaisia värikerroksia (sulatussatseja) siinä on viisi, mutta valu on tehty useammassa erässä kuitenkin.  Hankalinta oli itseasiassa repiä lopuksi pois sipsipurkki kynttilän ympäriltä. Se oli aikamoista nyhtämistä.

Ideat kiertävät. Itse sain idean tähän sipsipurkkikynttilään blogista Vaahteramäen Maisa  (katso tästä linkistä). Sieltä löytyy paljon muutakin kivaa. Meillä nuorimieskin otti nyt pienen kerän kalalankaa mukaansa, koska hänelläkin oli  mielessä  oma kynttiläprojektinsa. Minulta loppui kynttilänjämät nyt, mutta meillä olisi kolme jättikokoista kurkkusalaattipurkkia... Voisivat sopia vaikka ulkotuliksi joskus...

---

31.1.15: No niin, tulihan se sieltä. Ongelma esiin isossa kynttilässä nimittäin. Tänä aamuna ajattelin polttaa sitä, pitkään... mutta en päässyt oikein alkuunkaan, kun jo liekki rupesi hiipumaan. Ihmettelin ensin, että eihän siinä ole voinut steariinia kertyä vielä sammuttamaan sitä, eikä ollutkaan. Kynttilän sisällä oli n. 3 cm syvä onkalo!

Ja "luolasta" pilkistää savuava  lanka

Mahtoikohan se muodostua siitä, kun ulkona juuri noita ylimpiä valuja jäähdyttelin. Kenties kynttilä jähmettyi päältä liian nopeasti, siis kuortui... mutta siltikin, kutistuukohan se massa jotenkin jähmettyessään? Vai laitoinko uusia valuja liian nopeasti, että entiset eivät olleet kunnolla jähmettyneet ja painuivat sen vuoksi alemmas? No, oli miten oli. Seuraavan kerran jähmetän ehkä sisällä vähän kerrallaan ja siihen on sitten varattava aikaa runsaasti. Ja tästä kynttilästä pitää veistää yläosa pois. Toivottavasti ei halkea kokonaan, sillä siinä on halkeamia myös, varmaan edellämainituista syistä.

Vanhan päiväkirjan avain löytyi

Puoli vuotta sitten etsiskelin vanhan päiväkirjani avainta. Kirjoitin siitä etsinnästä silloin ja halutessasi voit lukea sen jutun tästä linkistä. Se avainpa löytyi jokunen päivä sitten eräästä metallirasiasta, jossa säilytän vanhoja sekä ulkomaisia kolikoita.

Eilen sitten rupesin ajankulukseni lueskelemaan sitä kirjaa. Olin saanut sen kummeilta jouluna 1975.  Merkinnät alkavat kesästä 1976. Ja sitten olin kanteen kirjoittanut, että olin siihen aiemminkin kirjoitanut, mutta se oli typerää.  Olin repinyt kai alusta jonkin sivun pois.  Ensimmäiset sivut olen myös kirjoittanut uudestaan paremmalla käsialalla... Onneksi en kokonaan hävittänyt ole niitä kumminkaan. Olen  kirjoittanut sinne muutamia välikommentteja myöhemmin, kuten "Lapsellista". Monta merkintää oli tekemisistäni ystäväni "Martsin" kanssa. Hän varmaan tunnistaa tästä itsensä. Olin jo unohtanut, että tuollainenkin nimitys hänelle oli.

Luin kirjasta joitakin hauskoja kohtia toisillekin. Nauroin välillä ääneen ja nauratin toisiakin lukiessani. Välillä ei meinannut lukemisesta tulla naurun takia mitään. Naurattavin juttu oli varmaan selostus sähläyksestäni kahviautomaatin ja polettien kanssa laivaterminaalissa. Ei meinannut maalaiselle onnistua kahvin saanti, kun olin ensi kertaa polettien kanssa tekemisissä ja ruotsin kielikin oli olematonta.

Kirjasta löytyi muutamia unohtuneita asioita ja ajankohtiakin tapahtumille. Löysin senkin unohtuneen tiedon, että millaisen lenkin ajoin ensimmäiseksi mopolla harjoitellesani. Tai minä vuonna olin hankkinut koirani.  Se oli sitä hyödyllistä osuutta.

Sitten oli jotain surullistakin tietysti.  Siinä sai huomata myös ajankulun. Muutamia kirjassa mainitsemiani ikäisiäni ei enää ole elävien kirjoissa. Eräskin luokkatoveri, jonka kanssa olin muutamia kertoja ollut luistelemassa kirjan merkintöjen mukaan.

Merkintöjä on pitkältä ajalta, vaikkakin joskus tosi harvakseltaan. Olen lopettanut kirjan viettäessäni viimeisiä neiti-aikojani. Eli tekstiä on noin 15 vuoden ajalta. Kirja on lähes täysi. Siinä on vain muutama tyhjä sivu. Lähes kaikki sivut ovat irtoilleet liimauksistaan.

Jäätä rotkon rinteiltä

Tämmöisiä jäämuodostelmia kuvattiin noin pari vuotta sitten kallioilta. Näitä on siellä varmaan joka vuosi, mutta kukaan ei ole nyt viitsinyt lähteä sinne rämpimään.

Yksi kuvaaja rotkon pohjalla lumikenkineen ja reppuineen

Kierrätyksestä

En ole pitänyt itseäni minään kierrätysintoilijana. Koko sana ja jätehuoltoasiat yleensäkin aiheuttaa oikeastaan ärtymystä. Niistä vouhkataan niin paljon ja tuntuu välillä, että jätefirmat määräilee ja asiakas maksaa... Mutta kun rupeaa ajattelemaan omia käytäntöjään, niin kyllähän sitä kierrätystä aika paljon tulee tehtyä kuitenkin.  Kierrätykseen kuuluu myös kirpparit. Kävin kirpputorilla jo 70-luvulla. Silloin se ei ollut yleistä huvia. Ei niitä Porissa silloin tainnut juuri muita olla  kuin Pelastusarmeijan kipputori. Sitten myöhemmin sinne tuli LKA,  eli nykyään Fida. En tiedä ovatko nämä Porissa vielä.

Tässä muutama päivä sitten luin jäteauton kyljestä tekstin, jossa oli  niin, että jos suomalaiset kierrättäisivät jätteistään puolet,  syntyisi 10000 työpaikkaa. En tiedä kuinka se mekanismi toimii, että millä tavoin ne sitten syntyisivät.  Semmoinen lakihan on puuhasteilla, jossa tekstiilijätettä ei saisi laittaa kaatopaikalle. En kyllä käsitä mihin ne sitten laitetaan, jos niille ei ole omaa keräystä. Ei jokaista risoiksi mennyttä tekstiiliä voi käyttää rättinä. Ja nykyäänhän siivousvälineet ovat mikrokuituliinoja yms. Eivät risat vaatteet kuulu myöskään kirpparille. Jos risoille vaatteille ei ole järjestetty omaa kierrätyspistettä, niin varmaan ihmiset laittavat niitä joko jätelootaan tai niitä hivutetaan kirpparille kuitenkin.

Meillä  ovat risat vaatteet usein päätyneet "rättiosastolle" kylppärin kaappiin. Kaikki ei kuitenkaan sinne sovellu. Eräs semmoinen oli lapsen pieneksi menneet ja jo huonokuntoiset toppahousut. Niissä oli kuitenkin hyväkuntoisia osia ja mietin, saisiko niistä jotain. Niissä oli muutama kukanmuotoinen heijastinpainatuskin. Keksin, että kintaat siitä voisi saada. Eipä ollut kaavoja ja ohjeita, mutta otin omat rukkaseni malliksi ja rupesin leikkelemään osia. Olen pitänyt kintaita aika yksinkertaisina, mutta olihan niissäkin lopulta useampi pala ja vielä vuorista samat. Ompeluvaiheeseen pääsin. Sitä tehdessäni rupesin paremmin ymmärtämään kintaiden ja sormikkaiden hintaa... Monta palaa ja monta saumaa ommeltavaksi. Minun projektistani kävi aika pian selväksi, ettei niistä virityksistä mitään tule. Peukalo-osakin oli aivan liian lyhyt. Roskiin lensi toppahousun jämät. Sainpahan kuitenkin kokeilla. Ja ne kukanmuotoiset heijastinpainatukset leikkasin talteen. Josko niistä jotain keksisi...

Kylläpäs tästä tuli tylsä juttu.

Punaisissa asusteissa

Kuvassa olevat vaatteet oli tarkoitus olla eräänä vuonna neitokaisen asu koulun naamiaisiin. Hänen oli tarkoitus näyttää opettajattarelta, mutta sairastumisen takia koko homma jäi väliin. Hänellä oli myös muuta rooliinsa sopivaa rekvisiittaa etsittynä valmiiksi, kuten helmitaulu ja kirja kainalossa. Perinteinen puinen karttakeppikin olisi meiltä löytynyt. 

Hatun sain joskus (kai 80-luvulla) eräältä  tuttavalta Pomarkussa, joka oli muuten opettaja. Helmetkin ovat itseasiassa opettajan tavaroista peräisin, mutta eri henkilöltä.  Neuletakki ja ruutuhame on paikalliselta kirpparilta ostetut.


Muutama päivä sitten pöyhin lankapussejani ja mietin, että mitähän tekisin. Yhtäkin punaista 7 veljestä -kerää kääntelin käsissäni. Käsityölehtiä myös selailin jotain ideaa etsiessäni. Tämä sama neitokainen löysi niistä neulelaukun ohjeen ja ilmoitti haluavansa sellaisen. En ensin ollut yhtään innostunut semmoisesta projektista. Myöhemmin päätin kuitenkin tehdä sen laukun, kun en muutakaan ollut keksinyt ja tulisihan yksi neito iloiseksi ainakin.

Rannekkeet ovat neidin itsensä koulussa äskettäin tekemät! Niihin on ommeltu pieniä helmiä koristeeksi. Ne sopivat oikein hyvin yhteen tuon laukun kanssa. Ja nämä rannekkeet ja laukku olisivat sopineet aikanaan myös ylläolevaan "opettajattaren" asuun, jos olisivat silloin olleet olemassa. Valitettavasti näissä kuvissa  laukku ja rannekkeet  ovat väärän sävyisiä. Oikeasti ne ovat yläkuvan punaisen neuletakin kanssa lähes samaa sävyä.

Kauneutta pimeästä

Aamupimeässä, kovan pakkasen vastapainoksi ulkona oli yllättävää kauneutta, vaikka puissa ei lunta ollutkaan.

Puissa kimalteli, kuin timantteja olisi yön aikana niihin ripoteltu. Kaikki risukotkin olivat saaneet kauniin kuorrutuksen. Kun olin saanut kouluunlähtijän matkaan, lähdin uudestaan tienvarteen kameran kanssa. Tulos ei ollut toivottu. Eihän sitä kauneutta pystynyt kameraan tallentamaan. Käsiäkin olisi pitänyt olla useammat. Taskulampulla valoa näytin... ja toisella kädellä yritin kuvata. Lopulta keksin laittaa lampun hankeen ja sain aikaiseksi nuo kaksi otosta. Nämä olivat "parhaat".

Kaiken lisäksi kamera taisi vähän sekoilla, ehkä kylmästä johtuen. Kun latasin koneelle näitä kahta kuvaa, kone ilmoittikin ladattavia olevan kolme. Ja ihmeekseni sain nähdä tuollaisen jääkuvan... Kuvan numerosta näin, että tämän täytyi olla joku vanhempi otos. Ja niinhän se olikin lokakuulta.

No olkoon alkupalana jääkuville vaikka. Olen muutenkin ajatellut tehdä jääkuvista oman juttunsa tässä joskus. Nyt ne ilmoittivat itsestään, ettei unohdu:)

Mustaa ja ruusuja - puserojakku tilkuista

Lauantai-aamu oli vaihteeksi parempi. Pilvenraosta pilkisti siis aurinko mielessäni, vaikka ulkona oli täysin harmaata. Ajatus näkymättömistä auttajista (joista kirjoitin tässä) ilahdutti minua edelleenkin. Sain iltapäivällä aikaiseksi jotain ompeluakin vaihteeksi.

Olin etsimässä kangaslaatikoistani aineksia jonkinlaisen pienen liivin tekemiseen, vaan ei löytynyt. Löytyi onneksi jotain muuta kiinnostavaa. Sieltä tuli käsiini muutama pala mustapohjaista ruusukangasta. Olin joskus ostanut sellaisen palan kirpparilta ja käyttänytkin sitä erään mekon pidennykseen ja sitten purkanut pidennyksen poiskin. Rupesin mallailemaan niitä paloja ensin sitä pikkuliiviä ajatellen, mutta totesin sitä tehdessäni, että tästähän saattaisi saada jotain muutakin. Ja se jokin muu voisi olla pusero vaikkapa. Kangasta oli melko vähän, mutta ainakin eteen olisi riittävästi ja takakappaleenhan voisi tehdä jostain muusta kankaasta. Löysinkin mustaa kangasta, joka soveltui tarkoitukseen. Kirpparilta sekin alunperin hankittu.

Kuvassa jo ommeltu puseron olkasaumat. Kaksi pisintä palasta jäivät puseroprojektista yli. Pusero on tehty suorista palasista. Takakappale on musta ja se koostuu kahdesta palasta. Niskaan laitoin palan ruusukangasta, joka yläkuvassa on vielä muotoilematon pala. Se olisi voinut olla pienempikin, kuten valmiista puserosta näkyy - tai sitten olla vain kaulusta kiertävänä nauhana. 

Etureunoissa ja helmassa on vain kapea käänne. Hihansuissa on hyödynnetty ruusukankaassa jo ennestään olleita ompeleita ja mustan kankaan hulpioita. Osa ruusukankaan reunoista oli jo valmiiksi vedetty siksakilla. Ei tämä mikään erinomaisesti tehty työ ole, (todellakaan!) mutta olen silti siihen kovin tyytyväinen.  Ja sehän on jo jotain, vaikka tulihan tässä se "pakollinen" mokakin... Toinen etukappale on nurja puoli päälläpäin, mutta sitä ei kyllä tavankatsomisella huomaa.  Minäkin huomasin vasta valmiista, kun ihmettelin hihan käänteen olemista oikealla puolella. Semmoista hosumista se on meikäläisen ompelut, kun pitää päästä äkkiä leikkaamaan ja ompelemaan. Huolellinen suunnittelu ja jopa kankaitten silittely jää pois... Koko homma voi hyytyä, jos rupean tarkaksi näissä:)

Tätä puseroa voi käyttää vyön kanssa ja sopii se ilmankin käytettäväksi. Saattaa olla, että teen niistä ylijääneistä ruusukankaan paloista siihen vielä kankaisen vyön. Tosin tuo kuminauhavyö on kyllä ihan hyvä tässä. Hame on ostettu Joensuun Fidasta joskus ja se on talvista kangasta. Väri on vihreä. Vuoria siinä ei ollut, joten sen tein itse siihen. Tekomokkasaappaat on vuosia sitten ostetut. Kirpparilta tietty nekin.

Puseroa tehdessäni minua  hiukan huvitti, että tässähän on samat värit kuin edellisenä päivänä löytämässäni  ruusutunikassa, jonka voit katsoa tästä.

Huppu päässä Robin Hoodin tyyliin

Malli otettu Sherw... eikun itäsuomen metsästä:)   Mulle tulee tästä tosiaan mieleen Robin Hood. Katselimme siitä aivan äskettäin jokusen jakson kun oli taas kirjastosta lainassa. Tämä on se taannoin mainitsemani tylsä työ. Ja sitä se tosiaan oli, pelkkää suoraa vaan 2o ja 2n koko ajan.  Lanka on melko ohutta ja luullakseni villaa. Siitä langasta olisi riittänyt vielä vähän matkaa tehdä. Totesin kuitenkin, ettei sininen lanka riitä mihinkään tosi pitkään huiviin ja oikeastaan jotain huppua tai hihatinta olin halunnutkin.

Kun rupesin tähän, en ollut löytänyt mieleistäni mallia kumpaankaan. Halusin kumminkin saada jo tämän langan pois näkyviltäni. Olin jo tuuminut, että veisinkö sen kirpparille, kun ei siitä näytä mitään tulevan. Sitten rupesin kuitenkin pitkää huivia tekemään. Tiistaina siihen oli kertynyt pituutta niin paljon, että taitoin sen kokeeksi kahtia ja laitoin hakaneuloilla kiinni takaa. Se näytti soveltuvan hupuksi.


Ompelin jo takasauman kiinni, mutta jonkinlainen kiinnityssysteemi tuohon eteen vielä olisi saatava. Löysin kolmenlaisia nappeja, jotka sopisivat tähän. Ongelma on se, millaiset napinlävet tai lenkit tekisin.  Se on vielä mietinnässä. Jotkut nauhasysteemitkin tavallaan kävisi, mutta en halua siihen kuitenkaan sellaisia roikkumaan. Joku hakaneula tms. voisi väliaikaisesti toimia, mutta sellainen kovin iso ei ole hyvä. Kokeilin jo sitäkin nimittäin. Yksi vaihtoehto olisi ommella etuosa kiinni, mutta kyllä avattava versio on parempi.



Yleensä huput tai huppuhuivit tehdään niin, etteivät ne ole ihan suoria kappaleita. Se onkin tarpeen paremman istuvuuden saamiseksi. Minulla on tallessa yksi ohje jostain lehdestä, jossa ensin tehtiin kaksi suoraa kaitaletta erillisiltä keriltä, kuitenkin samaan aikaan ja samalla puikolla. Kun huiviosuudet olivat riittävän pitkät, siihen väliin luotiin silmukoita ja jatkettiin sitten huppuosan kutomista yhdessä aiemmin aloitettujen kaitaleitten kanssa.  Toinen ohje oli sellainen, että oli tehty suora kaitale, josta tuli se huppu ja siihen etureunaan virkattiin paloista kaitale, joka jatkui sitten molemmin puolin solmintanauhoina.  Se malli oli kuvista aikanaan niin vaikea hahmottaa, vaikka yksinkertainen olikin, että minun piti vanhasta lakanasta tehdä malli, jotta saatoin kokeilla kuinka se päässä oikein on.  Kumpaakaan noista edellämainituista ei ole tullut tehtyä vielä. Suurinpana syynä sopivan langan puute niihin ohjeisiin.

Tässä  minun versiossa tämä pelkkä suora toimii sen vuoksi, koska neulos on tuollaista joustavaa. Pituutta kaitaleella oli noin 115 cm ja leveyttä noin 25 cm venyttämättä. Kokoa on sen verran, että erillinen kaulahuivi ei liene tarpeen tämän kanssa.

Jotain pientä näistä vielä saisi