torstai 4. joulukuuta 2014

Psalmi 146

"Halleluja! Ylistä minun sieluni Herraa. Minä ylistän Herraa kaiken ikäni, veisaan kiitosta Jumalalleni, niin kauan kuin elän. Älkää luottako ruhtinaihin älkääkä ihmislapseen, sillä ei hän voi auttaa. Kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin. Autuas se, jonka apuna on Jaakobin Jumala, se, joka panee toivonsa Herraan, Jumalaansa, häneen, joka on tehnyt taivaan ja maan, meren ja kaiken, mitä niissä on, joka pysyy uskollisena iankaikkisesti, joka hankkii oikeuden sorretuille, joka antaa leivän nälkäisille. Herra vapauttaa vangitut, Herra avaa sokeain silmät, Herra nostaa alaspainetut, Herra rakastaa vanhurskaita. Herra varjelee muukalaiset, holhoo orvot ja lesket, mutta jumalattomain tien hän tekee mutkaiseksi. Herra on kuningas iankaikkisesti, sinun Jumalasi, Siion, polvesta polveen. Halleluja!"  (Psalmi 146)

----

Minulla on pieni punainen Gideonien Uusi testamentti ja psalmit. Annoin muutama vuosi sitten äidilleni tehtäväksi etsiä minulle sellaisen ja hän löysikin minulle sen (värillä ei ollut väliä). Kaipasin vain pientä kätevää kokoa. Aina silloin tällöin sitä aamukahvia juodessani lueskelen. Tänä aamuna heräsin hieman ankealla mielellä. Kahvinjuontini lomassa otin taas tuon kirjan käteeni ja luin tuon psalmin.

5 kommenttia:

  1. No se varmaan poisti ankeuden, minulle ainakin antaa voimia ja luottamusta. Haitko kohdan, vai aukesiko kirja käsissäsi juuri tästä kohtaa? Minulle raamatun kanssa käy usein niin, että kun avaan löytyy samalla juuri oikea lohdutta ja voimia antava kohta. Monesti en itse olisi osannut sitä hakeakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli siinä kohtaa lappu kirjanmerkkinä. Toinen lappu on jossain kirjan alkupäässä. Jos on kovin väsähtänyt olo, otan sieltä psalmien puolelta, kuten nyt tein. Kyllä se minua piristi:) Se tuntuu tosiaan hienolta, kun joskus avaa vain kirjan ja sieltä aukeaa yllättäen joku tilanteeseen sopiva kohta.

      Poista
  2. Lutherin lempipsalmi oli 118. Se sopii hyvin adventinkin aikaan, lauloimmehan juuri viime sunnuntaina hoosiannaa. Suosittelen lukemista.

    "Metsätähti"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan on hyvä psalmi myös. Katsoin sen äsken, kun en yleensä muista numeroiden perusteella minkälainen mikäkin olikaan. Siinä on jotain samaa kuin tuossa jonka minä aamulla luin.

      Poista
  3. Laitanpa vielä tämän, että mulla on tapana joku oikein lohduttava tai rohkaiseva kohta merkata jotenkin näkyvästi, jotta sen helpommin myöhemminkin löytäisin. Tässä Gideonien Uudessa testamentissahan on vielä sellainen luettelo, josta voi katsoa sopivia kohtia erilaisissa elämäntilanteissa ja mitä Jeesus opetti erilaisista asioista.

    VastaaPoista