torstai 11. joulukuuta 2014

Tyyne-täti Tampereelta

Tyyne-täti - tänään 90-vuotta täyttävä, Onnea!
Tyyne nuorena

 Moni tamperelainen tuntee hänet, vaikka ei sitä ehkä heti arvaisi. Hänet on nimittäin voinut nähdä Tampereen kauppahallissa menneinä vuosikymmeninä. Hänellä oli siellä pitkään oma lehtipisteensä. Jos  laittaa hakusanaksi Tyynen lehtipiste, saa esiin kauppahallin historiasta kertovan sivun. Siinä mainitaan kauppahallin vanhimpia toimivia yrityksia, joista Tyynen lehtipiste oli yksi. Sen toiminta näkyy alkaneen vuonna 1971 ja käsittääkseni toiminta jatkuu edelleen jonkun toisen toimesta. Joskus kouluaikana kävimme luokkaretkellä Tampereella ja poikkesin samalla hallissa minäkin. Kun täti lopetti työnsä hallissa, sitä jatkoi ensin eräs sukulainen. Nyt en tiedä kenen omistuksessa se on. Joskus 70-luvun loppupuolelta muistan, että Tyyne-täti sai palkintomatkoja Kanarian saarille ja meillekin tuli sieltä postikortteja. Ovat tallessa yhä. Kauppahallissa työskennellessään hänellä piti olla auto. Kerran kävi niin, että jossain kaupungilla joku ajoi hänen autonsa perään ja koska siihen aikaan oli peruukit muotia, Tyynen peruukki lensi päästä. Peräänajaja oli pelästynyt, että irtosiko siltä pää...

Tyyne siis syntyi 90-vuotta sitten Vesilahdessa. Mutta hänpä ei syntynytkään yksin, sillä samalla kertaa syntyi myös veljensä Eino. En tiedä kumpi oli ensin. Perheessä oli jo ennestään useampia lapsia ja näiden kaksosten jälkeen heitä syntyi vielä lisää. Lapset olivat enimmäkseen poikia. Yksi sisar Tyynellä oli, Maria. Hän oli muutaman vuoden vanhempi ja asui myös Tampereella. Lienevät siskokset olleet samalla myös kaverukset, vaikka erilaisia luonteita olivatkin. Tyyne on nauravainen, hauska tyyppi ja Maria taas sellainen hillitty ja mukava sellaisenaan. Molemmat tädit olivat mieluisia, mutta kovin harvoin heitä on saattanut tavata.  Nyt Tyyne on ainut tuosta sisarussarjasta. Kaksoisveljensä kuoli jo 90-luvulla, samoin isäni, joka oli nuorin sisaruksista.

Kaksoisveli Eino ja pikkuveli Toivo
 Muistan isäni kertoneen, että kun Tampereella aikanaan oli asuntopula, niin hänet määrättiin asumaan Tyynen perheeseen. Tyyne olikin yksi niistä sisaruksista, jonka kanssa isä enemmän oli tekemisissä. Samoin heihin kuului tuo mainittu Maria, Eino sekä myös Paavo-veli, jonka kanssa Eino  asui pitkään. Isäni muistan kertoneen myös sellaisen yksityiskohdan kaksosten kouluajoilta, että kun Tyyne luki ääneen läksyjä, Eino ei lukenut, hän kuunteli Tyynen lukemista ja selvisi sillä.

4 kommenttia:

  1. Kaunis Tyyne ja komet veljekset. Muistan Tyynen nähneeni muutaman kerran ja juttua riitti, Mariasta on hiljaisempi muistikuva. Einon muistan nähneeni vain kerran ja sen muistikuvan mukaan oli isäsi kanssa paljon samannäköisyyttä. Nämä vanhat kuvat ovat ihania aarteita.

    VastaaPoista
  2. On tosiaan mukava kun jotain vanhoja kuvia sukulaisistakin on. Niistä voi aikaa myöten nähdä vaikka lapsetkin jotain tuttuja piirteitä.

    VastaaPoista
  3. Vaikka useita vuosia oli välissä, niin silloin kun Tyynen muutama vuosi sitten näin ja kävimme hänen luonaan, tuntui kuin olisimme olleet tekemisissä useamminkin. Juttua riitti ja hauskaa oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen kanssaan on helppo jutella ja hauskaa yleensä on:)

      Poista